Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Jari Pietiläinen on paluumuuttaja. Vuonna 2009 hän palasi takaisin kotiseudulleen Rautalammille vietettyään parikymmentä vuotta Etelä-Suomessa. Vantaalla Jari toimi lentovientihuolitsijana neljäntoista vuoden ajan. Tämän jälkeen hän työskenteli kuusi vuotta omassa maahantuontiyrityksessään. Palattuaan Savoon Jari suoritti nuohoojan ammattitutkinnon ja aloitti nuohoojan työt Rautalammilla. Jari Pietiläinen ja Tero Hiltunen perustivat yhdessä Sisä-Savon Nuohouspalvelun, jonka  toiminta käynnistyi marraskuussa 2011. Työtapaturman takia Tero Hiltunen ei ole enää mukana yrityksen toiminnassa. Jari on saanut uudeksi  työkaverikseen Jorma Korhosen. 

 

                                                                              Jorma Korhonen on syntyperäinen rautalampilainen. Jorma teki seitsemäntoista vuotta levyseppähitsaajan töitä Suonenjoella ja sitten alkoikin jo tuntua, että elämässä voisi kokeilla vielä jotakin uutta. Niinpä Jorma aloitti  vuonna 2018 oppisopimuksella nuohoojan käytännön työt Jarin opissa ja teoriaopinnot Savon ammattiopistossa. Nuohoojan ammattitutkinto valmistui joulukuussa 2018. Jorma tuli Sisä-Savon Nuohouspalvelu Oy:n osakkaaksi helmikuussa 2019.